Lähihoitaja Nico Nordblad, 33, käy potilaittensa luona pohjalaisessa Maalahden kunnassa ja auttaa heitä treenaamaan. Hän kaivaa heidän kiinnostuksensa kohteet esiin ja osaa vetää oikeasta narusta. Hän on ylpeä työstään, jossa parasta ovat kiinnostavat ihmiset.
Ylös ja alas, ylös ja alas. Anne-Marie Påfs nostaa vasemman kätensä hitaasti pystyyn oikean käden avulla. Hän on vasta saanut uuden harjoitteluohjelman ja siksi hän tekee vain kymmenen toistoa. Ensi viikolla niitä tehdään enemmän, lupaa lähihoitaja Nico Nordblad, samalla kun hän auttaa Påfsia vetämään lapaluuta kohti selkärankaa.
He harjoittelevat käsivarren nostamista suoraan eteenpäin ja sivulle, kuminauhan vetämistä, sormien levittämistä ja jalan nostoa. Påfs saa nostettua vasemman jalkansa niin, että polvi suoristuu. Jalka tärisee, kun hän laskee sen alas.
– Tuo tuntui polvessa, se alkoi pomppia, hän sanoo.
Seuraava harjoitus on seisomaan nousu pyörätuolista. Påfsin vahvempi jalka vetäytyy taaksepäin, kun hän ponnistaa pystyyn.
– Yritä pitää molempien jalkojen varpaat yhtä edessä, kun nouset, Nordblad ohjeistaa.
Osallisuus tärkeää
Nordblad on kuntoutukseen suuntautunut lähihoitaja, joka työskentelee Maalahden kunnassa Pohjanmaalla. Hänen tehtävänsä on kuntouttaa vanhuksia heidän kodeissaan.
Nordblad käy Anne-Marie Påfsin luona kerran viikossa ja auttaa häntä harjoittelemaan ohjelman, jonka Nordblad on laatinut. Påfs, 65, sai aivoinfarktin viisi vuotta sitten. Vasen käsi ja vasen jalka eivät edelleenkään toimi niin kuin niiden pitäisi, ja Påfs viettää paljon aikaa pyörätuolissa.
– Olemme yhdessä listanneet tavoitteita ja osatavoitteita. On tärkeää, että potilas on osallinen omassa kuntoutuksessaan, Nordblad sanoo.
Kuntoutusta tehdään kolmen tahon yhteistyönä. Yhden päivän viikossa Påfs viettää terveyskeskuksen kuntoutusosastolla. Kotihoitajat auttavat Påfsia kävelemään rollaattorin kanssa ja Nordblad avustaa jumpassa.
– Toivon,
että kunnat tajuavat, että kuntoutusta tarvitaan enemmän. Siitä syntyy paljon
säästöjä, kun ihmiset pärjäävät itse, hän sanoo.
Maanmittarista tuli lähihoitaja
Nico Nordblad on Maalahden kunnan ainoa kotikuntouttaja. Hän sijaistaa virkavapaalla olevaa henkilöä.
– Tämä on yksi parhaista työpaikoista, mitä minulla on ollut.
Nordblad kouluttautui ensin maanmittariksi ja työskenteli ammatissa kaksi ja puoli vuotta asepalveluksen jälkeen.
– Se oli vasta kolmas vaihtoehtoni. Halusin rakennusmieheksi, ja toisena vaihtoehtona oli liikunnanohjaajan koulutus Norrvallassa. Mutta jokin meni vikaan hakemuksen käsittelyssä, ja sain paikan Norrvallan ratsastuskoulusta! Joten minusta tuli maanmittari.
– Sitten päätin, etten enää koskaan hakisi työtä, jota en halua.
Tarve työskennellä ihmisten kanssa kypsyi vähitellen. Nordblad oli kesätöissä isosena rippikoululeireillä monena kesänä. Yhtenä kesänä hän oli kehitysvammaisten rippikoululeirillä. Sen jälkeen vaasalainen kehitysvammayhdistys tarjosi hänelle töitä.
Kun Nordblad oli jättänyt maanmittaushommat, hän opiskeli musiikin tuottamista vuoden ajan Lapväärtin kansanopistossa Kristiinankaupungissa. Sen jälkeen hän päätti, ettei enää hakisi sellaisia töitä, joita ei oikeasti halunnut.
Lähihoitajaksi oppisopimuksella
Nordblad pääsi avustajaksi ruotsinkieliseen kehitysvammahuoltoa tarjoavaan Kårkullan hoivakotiin. Kårkulla tarjosi hänelle mahdollisuuden kouluttautua lähihoitajaksi oppisopimuksella. Se sopi Nordbladille, sillä hänellä oli ollut vaikeuksia koulussa lukihäiriön takia. Hän suuntautui kuntoutukseen.
Opiskeluaikana Nordblad sai kuulla, että Maalahden kunnassa työskentelee lähihoitaja, joka kuntouttaa ihmisiä heidän kodeisssan.
– Ajattelin, että vau, siihen työhön minä haluaisin!
Kuuden
Kårkullavuoden jälkeen Nordblad haki töihin kotihoitoon Maalahden Petolahteen,
jonne hän oli muuttanut perheensä kanssa. Viime keväänä hän aloitti
kotikuntouttajana.
Hyvä motivaatio nopeuttaa toipumista
Maalahden kotikuntoutus on suunnattu ikäihmisille. Useimmiten potilaat ovat olleet terveyskeskuksen akuutti- ja kuntoutusosastolla, eli entisellä vuodeosastolla. Toisille kotikuntoutusta tarjotaan, kun kotihoito käy arviointikäynnillä. Yksittäisissä tapauksissa omaiset ovat pyytäneet Nordbladia käymään vanhempiensa luona.
– Kun potilaalle on esimerkiksi tehty leikkaus, fysioterapeutti aloittaa kuntouttamisen. Sitten minä jatkan, kunnes saavutamme yhdessä sovitun tavoitteen, vaikka sen, että pystyy kävelemään kunnolla.
– On potilaita, jotka eivät jaksa, halua tai uskalla harjoitella yksin.
Kuntoutuksen kesto riippuu myös potilaan asenteesta. Tavoitteensa saavuttavat nopeimmin ne, jotka harjoittelevat myös omin päin. Kuntoutuminen vie enemmän aikaa niiltä, jotka eivät halua, jaksa tai uskalla tehdä harjoituksia yksin.
– Minulla on vakioasiakkaita, jotka ovat saaneet kotikuntoutusta monta vuotta. Siinä on kyse psyykkisestä ja fyysisestä kuntoutuksesta, jolla pyritään ylläpitämään potilaan kuntoa, ettei heidän tilansa huononisi.
Motivaatio vaihtelee
Joidenkin potilaiden kohdalla kuntoutus on lähinnä fyysistä. Toisten kanssa Nordblad satsaa enemmän psyykkiseen ja sosiaaliseen kuntoutukseen.
– Potilaiden motivaatio vaihtelee. Joitakin potilaita on lähes mahdoton motivoida, Nordblad sanoo. Fyysistä työtä tehneiden on joskus vaikea ymmärtää, mitä hyötyä harjoituksista on, jos he eivät ole olleet fyysisesti aktiivisia työuransa jälkeen.
– Toimistossa
työskennellyt, vapaa-ajallaan fyysisesti aktiivinen ollut henkilö taas on
nähnyt liikunnan hyödyt.
Edistysaskeleet täytyy huomata
Nordblad varaa runsaasti aikaa ensimmäiselle käynnilleen uuden potilaan luona. Hän haluaa saada selville, mitä työtä potilas on tehnyt, mitä fyysisiä harrastuksia hänellä on ollut ja mistä hän on kiinnostunut. Näitä tietoja hän voi käyttää potilaan motivoimiseksi.
– Minun pitää löytää heidän voimavaransa, jotain mistä he pitävät, ja yrittää liittää harjoitukset niihin asioihin.
Sillä on iso merkitys, miten kuntoutus esitellään potilaalle.
– En voi vain lähteä, jos jonkun täytyy saada kertoa jokin asia, vaan kuuntelen loppuun.
– Ei kannata sanoa, että nyt nousemme tuolista ja teemme kymmenen kertaa 15 toistoa. Minulla on tapana sanoa, että tämän ei ole tarkoitus olla hurja rutistus, vaan aloitamme rauhallisesti ja varovaisesti, ja jos tuntuu hyvältä, lisäämme toistoja.
On myös tärkeää kertoa potilaalle tämän edistymisestä.
– Silloin
voi osoittaa, että harjoitteleminen kannattaa, ja se motivoi heitä.
Potilaille aikaa puhua
Nordblad suunnittelee työpäivänsä sen mukaan, koska potilaat haluavat hänen tulevan. Hänellä voi olla kolmesta kuuteen kotikäyntiä päivässä riippuen siitä, kuinka paljon aikaa hän arvioi potilaan tarvitsevan.
– Vähän ylimääräistä aikaa täytyy olla. Muutenhan kotihoito voisi jumpata kaikki potilaat. En voi vain lähteä, jos jonkun täytyy saada avautua jostain tai kertoa jokin asia, vaan kuuntelen loppuun.
Parasta työssä on potilaiden tapaaminen, Nordblad sanoo. Hän kuvailee heitä hyvin maanläheisiksi ja sanoo olevansa iloinen heistä kaikista. Hänestä vanhemmat ihmiset ovat mielenkiintoisia.
– He ovat yleensä kilttejä. Heillä on mielipiteensä, ja he voivat olla rehellisiä, mutta he eivät puhu pahaa selän takana, kuten nuoremmat saattavat tehdä. Jos joku kysyy tatuoinneistani, sanon, että saatte sanoa suoraan, mitä mieltä niistä olette. Kukaan ei ole heittänyt minua pihalle ulkonäköni takia.
Lue myös: Vuosaaren kotihoito teki ihmeen: Kiire helpotti, hallinta palasi
Eroon pyörätuolista ja rollaattorista
Anne-Marie Påfs kertoo Nordbladille unelmistaan. Hän haluaisi rakentaa metsään puumajan.
– Aiotko alkaa kiipeillä? Nordblad kysyy.
– Kyllä minä haluaisin.
Påfs haluaisi myös matkustaa Kanadaan. Hänen äitinsä sedät muuttivat sinne 1920.
– Haluaisin nähdä, miten he ovat eläneet ja mihin heidät on haudattu. Minulla voi olla sukulaisia siellä.
– Varmasti on. Monethan muuttivat Kanadaan näiltä seuduilta. Saitteko joululähetyksiä sieltä?
– Ei, niitä emme saaneet. Mutta äiti sai šekin.
Nyt Påfs pystyy kulkemaan rollaattorin kanssa vähän aikaa. Nordblad on ylpeä hänen edistymisestään. Tavoitteena on päästä kokonaan eroon pyörätuolista ja lopulta myös rollaattorista.
– Huomaan itse, että paranen ja pystyn tekemään asioita. Tiskaan, keitän kahvia ja käytän pesukonetta. Mutta ulos en vielä uskalla mennä yksin, Anne-Marie Påfs sanoo.
